Voi hyvvää päivää sen tähen! Oli Elinalla ja laumalla eilen taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita enempi kuin laki sallii. Lähdettiin koiruuksien kanssa iltapäivälenkille: auto ysitien varteen parkkiin ja ei kun rämpimään auraamatonta metsäautotietä kohti asumattomia korpimaisemia.

Oli ihanaa nauttia luonnonrauhasta, kunnes.... Rönni Antero sai näkölähdön hirvielukasta. Ennen kuin ehdin perkelettä sanoa, niin Römppäsen haukku kuului jo sadan metrin päästä ja yhä loittoni meistä. Minä kiljuin keuhkoni pihalle, mutta eihän se tilannetta miksikään muuttanut. Poika paineli hirvaksen perässä hyvissä fiboissa.

Keksin, että minullahan on mukanani vinkuiita isolla viillä! Köytin sen (siis Poppamiehen) puuhun kiinni ja singahdin itse metsän puolelle keuhkoamaan. Poppa hoiti oman osuutensa hienosti. Kyllä siitä lähti ääntä ainakin saman verran kuin emännästäänkin. Hyvä Poppis! 

Puolentunnin huutamisen jälkeen päätin, että nyt on aika raahautua takaisin autolle. No sieltä se Römppänen koht sillään jolkotteli meitä vastaan autolta päin. Että oli poika ylpeä ensimmäisestä hirvijahdistaan. Saa luvan jäädä myös viimeiseksi! Vaan voipi olla tämän kokemuksen jälkeen vaikeampi pysäyttää sen saalisintoa. Hmmm, jos jätettäiskin jäljen reenaaminen tähän ja se rupeisikin hirvikoiraksi.

Minulla oli tuon tapauksen jälkeen kroppa niin täynnä adrenaliiniä, että sitä oli pakko lähteä purkammaan jonnekin. Keksin lähteä hiihtämään. Juu, idea ei välttämättä ollut paras mahdollinen näillä keleillä. Ilmastonmuutos oli sulattanut lumet vajaassa vuorokaudessa ja varsinkin alamäet oli hyvin epätasaisesti hiekoitettu. Ajattelin, että latujen kunnossapitäjien pitäisi viedä sinne paanalle kyltti, jossa lukee "Ei talvikunnossapitoa!".

Mutta pää oli hiihtolenkin jälkeen onneksi tyhjentynyt ja liiat adrenaliinit hävinneet. Lenkillä keksin, miksi minulla on huono viinapää. Pääni on yleensä jo valmiiksi niin täynnä, että se tarvitsee paremminkin tyhjäksi vetämistä kuin täyteen vetämistä.