Kevät on tullut, huokailivat Muuramen rannankyläläiset eilen illalla. Nimittäin yhtä varma kevään merkki, kuin mopopoikien ilmestyminen raitille ja muuttolintujen paluu pohjoisille pesimäpaikoilleen, on tuttu kutsuhuuto Rannankylän tiheästä kuusikosta: "Rönni, p...kele, tänne heti!" 

Niinpä, olimme Römppäsen kanssa metsälenkillä tutussa Rannankylän metsässä sitten viime syksyn. Lunta oli vielä ihan kiitettävästi, mutta moottorikelkan uria pitkin pääsi ihan mukavasti liikkumaan. Kesken mukavan vaelluksemme Römppä nosti kuononsa korkeuksiin ja samassa sen silmiin nousi metsästäjän hullu kiilto. Jokusen metrin se pääsi kiihdyttämään kohti vainuamaansa saalista, kun sain viimein ääneen - siis SUUREEN ääneen! Siis NIIN suureen ääneen, että se päätti palata vihellellen emännän luo. Huh!

Mutta siinäpä oli rannankyläsille puheenaihetta seuraavaksi viikoksi: "Taas se aika keväästä, kun se hullu on palannut kiljumaan tuonne metsään. Semmosen mustan koiran kanssa se liikkuu. Juu, minäkin kierrän aina sen kaukaa..."

KUVASSA POPAN TASSUNHOIDON EHKÄISYVÄLINE NUMERO 1

Viime kirjoituksessani vitsailin, että Poppamieheltä on poistettu tassu. Nyt en vitsaile enää koskaan  millään! Natiaisen tikit ratkesivat muutama päivä ennen kuin olisi saanut mennä poistattamaan ne. Eivät olleet ottaneet haavanreunat kunnolla kiinni toisiinsa Tästä seurasi sitten haavan tulehtuminen ja kipuilu. Eipä siinä auttanut kun kiikuttaa pentuliini taas elukkalääkärille. Haavaa hoidetaan nyt avohaavana (suihkuttelen kolmesti päivässä) ja Poppa sai tällä viikolla toisen kymmenen päivän antibioottikuurin popsittavaksi.

Laskeskelin tuossa, että Poppa on käynyt kartuttamassa elukkalääkäreiden työkokemusta tassunsa kanssa peräti seitsemän kertaan viiden kuukauden aikana. En edes uskalla ajatella, mitä muuta se on niillä reissuillaan kartuttanut ja miten paljon.... Varmaan masentuisin näitä pohtiessa, ellen jo olisi masentunut.

Mutta väliäkö tuolla! Pääasia on, että pentu osaa ottaa kaikesta ilon irti. Eilinen töistäpaluuni oli sarjassamme mieleenpainuvia sisääntuloja. Poppamiehellä oli näyttääkseen ollut jotkut omat zembalot taas käynnissä päivällä.

Pidän penikkaa iiiiisossa kevythäkissä päiväsaikaan, ettei se pääse tekemään asunnossa pahojaan sen kauhean tötterönsä kanssa. No sepä oli pyörittänyt häkkiä ympäri olohuonetta niin, että se oli pohja pystyssä aivan toisella puolen huonetta kuin minne olin sen jättänyt. Koira löytyi häkin sisäpuolelta, kuten pitikin. Lisäksi Poppis oli saanut tehtyä häkin kankaaseen viiltoja - enkä tosiaankaan tiedä, kuka oli lainannut sille veistä   

KUVASSA POPAN TASSUNHOIDON EHKÄISYVÄLINE NUMERO 2

 

Häkinpyörittämiskemujensa hurmoksessa Poppa oli ilmeisesti yrittänyt ryömiä tötteröstään ulos! Tämän näköisenä minä sen häkistään löysin (yläkuva). Olin erittäin iloinen, että sen tötterön sisään tunkema jalka ei ollut se kipeä jalka! Taas olis tullut saikkua lisää ainakin pojalle - ja luultavasti sen äipällekin, kun olisi hermot pettäneet. 

Taidan lähteä sulattelemaan takapihan lumia, tekee jo mieli jälkihommiin. Ja jälkeähän tuon Poppamiehen kanssa voi ajellakin, vaikka olisi -perskuta rallaa - joka jalassa kurarukkanen