Peltojälkeä ajelin kummallakin pojalla. On se vaan niin eri laji kun metsävastaava. Römppänen (perskeles) juoksi ja veti, minkä liinaa sai - ja minä yritin pistää voimalla vastaan! Kyllä se taas kaikki välipalkat ja kepit sieltä bongas, mutta töhötti menemään jokseenkin esineruutumeiningillä. Niin, ja kurvasi jäljen lopussa elämänsä ensimmäisen terävän kulman tyylikkäästi vauhdilla ! Hmm... koiruus näyttää suhtautuvan tuohon jälkitouhuun ihan motivoituneesti, mutta hieman liikaa elvistellen, että "helppo, helppo, helppo"!

Poppa Pendoliino nuuskutteli tämän kesän toisen jälkensä. Olen säästellyt koiruutta - ja itseäni, kun sen kohtalo on ollut (ja on vieläkin) ratkaisematta. Mutta hyvä siitä tulee, jos saadaan jatkaa yhdessä.

Kaksijalkainen poika naureskeli Poppamiehen touhuja katsellessa, että mistähän se on saanut nuo kultaisennoutajan geenit. Herkutteli ajatuksella, että joku mafiosoroisto haluaisi itselleen kunnon vartiokoiran ja saiskin tuollaisen ***vetin naaman nuolijan ja hännän heiluttajan, joka rakastaa kaikkia !

Eilissä päivänä, ennen ukkospilvien änkeämistä mökkijärven päälle pulahdin järveen testailemaan poikien pelastushalukkuutta. Noh, Römppänen sai tietenkin heti slaagin, että tuo on saatava justiinsa pois vedestä. Se kiilasi aina eteeni, eikä päästänyt uimaan ulapalle päin. Ymmärsin, että siitä asiasta ei sitten keskustella ja yhteinen uimamatkamme loppui lyhyeen.

Popan ajettelin kuikuilevan rantapusikossa, kun pomo katoaa horisonttiin auringonsiltaa polskutellen. Mutta ei! Sehän teki römppäset ja pulikoi sellaiseksi esteeksi, josta ei uimamaisterikaan kyennyt  selviytymään - yritti vielä käydä ranteeseen kiinni, että "tähän suuntaan nää uis..."

Joo, tästedes uiskentelen ihan keskenäni