Meidän laumassa on jälleen yksi teinipoika Tuossa taanoin rötköttelin oikoosena sohvalla, kun Poppa - the teinimies - töhötti omia juttujaan lelujensa kanssa. Siinä hötäkässä sen takajalka jäi vahingossa jumiin Rönni-veikan sängyn kulmaan. Huomasin herneen liikuvan Poppamiehen aivoissa huimaa vauhtia: "Mikä juttu tämä olikaan? Mitä pitää tehdä? Ai niin...." Viitisen sekuntia takajalka ylhäällä veikan sängynpäädyssä seisottuaan poika muisti, että tämähän on meidän isojen miesten kusiasento! Niin se antoi losottaa oikein olan takaa Römppäsen pedille - taisi tulla nestettä aivoista saakka!    

Nyt sitä on sitten nosteltu jalkaa jos toistakin - ulkotiloissa tosin. Mamma ihmeteli, että miksi Poppana menee niin syvälle hankeen pissalle. No tietenkin siksi, että se pysyisi paremmin pystyssä... kolmijalkailu on sille vielä hivenen haastavaa hommaa. Ehkä pysyy pystyssä  ehkä ei.

Römppänen nauttii talvilomailustaan täysin siemauksin. Se on tehnyt risusavottaa Vaarin metsässä. ("Irti nyt *kele niistä naapurin puista" )

Minäpä lähdin taas kuntoilemaan tässä yhtenä iltana. Viritin sykemittarin tissien alle ja hyppäsin hiihtimille. Erään hyperraskaan nousun päällä ajattelin kurkata mittarin lukemia. Ennustin sydämen pomppivan sataa setisemääkymppiä. Tuli siinä eukolle vähän halju olo, kun kellossa vilkkui luku 48! Vaihtoehdot matalaan sykkeeseen jyskyttivät päässäni; minulla on joko a)erittäin hyvä kunto tai sitten b)minulla menee tosi huonosti. Näitä pohtiessani alkoi oikeasti heikottaa ja elämä vilahti filminauhana silmieni ohi... 

Siinä elämän ja kuoleman rajamailla hoippuessani keksin vielä yhden selityksen alhaiseen mittarilukemaan: ehkä patteri on finaalissa. Ja niinhän se sitten olikin  Kelasin filminauhan alkuunsa ja nautin suunnattomasti loppulenkistä.  

Hassua tässä on, että ajellessani autolla kotiinpäin, sykemittari alkoi näyttää ihan sopivia kestävyyslenkkilukemia. Johtopäätös: teen lenkit tästä lähtien autolla!