Meillä ollaan nyt sitten tämän näköisiä Väkitukko, jästipää, junttapulla, junttura, jökkääjä eli kavereiden kesken Poppamies, ei halunnut millään lopettaa ontumistaan kolmen kuukauden jälkeenkään, joten se oli pakko viedä Jan-sedälle  Espoon Eläinsairaalaan tassun poistoon. No, hiukka tuli nyt sanottua liian väkevästi tuo operaation tarkoitus...

Mutta jälleen ollan näissä "nimi on enne" -jutuissa. Poppamieheltä nimittäin poistettiin sesam(aukene)luu eli nuljari. 

Kovasti on yritettävä rajoittaa pojan menoa, mutta vaikeaahan se on. Ensinnäkin jo se, että Poppis haluaa aina kiivetä paskalle Mount Everestille (tai ainakin K2:lle) tuo tässä tilanteessa ongelmia. Eipä auttanut emännän, kun lapioida Popalle takapihalle kunnon kulkupaana paskakukkulalle. Muutoin se olisi vetänyt sinne lumihangessa oranssi kurarukkanen tassussaan vilkkuen.

Öisin meidän potilas on ollut sitä mieltä, että jos hän ei nuku, niin ei täällä huushollissa nuku sitten kukaan muukaan ! Hmmm... onkohan koirille olemassa joitain unitabuja?

Rönni taitaa nauttia pikkuveikan tilanteesta. Se pääsee yksistään äipän kanssa lenkille ja treeneihin. Ei ole enää mikään typerä turjake kaiken aikaa niskanahassa roikkumassa. 

Asiasta kolmanteen. Navigaattorit on sitten muuten ihan turhia värkkejä ja tyhmiä ku saappaat! Olin menossa Espoosta Mäntsälään ja iskin tarpeelliset tiedot mun naviin, niin eiköhän tämä vempain ohjaa minut sinne Helsingin kautta. Minun huumorintajuni ei meinannut millään riittää, kun huomasin ajelevani Mannerheimintietä sujuvasti raitiovaunujen seassa. Revin navigaattorin piuhat suurieleisesti irti ja seurailin nelostien viittoja. Löysin kuin löysinkin Mäntsälän ihan keskenäni.

Tällä viikolla sivistin itseäni urheilukulttuurin saralla. Arvelkaapa olinko spinningissä? Olin! Ja nyt tiedän, että jos joku valittaa perseensä olevan hellänä, että mitä se on tehnyt.... (tai sitten en)