IIIKKK... Pyytton!! Tai ainakin melkein! Törmäsin siihen iljettävään matelijaan tehdessäni Rönnille jälkeä. Hyi! Siinä se rötkötti ja sihisi puun juurella paksuna ja pelottavana. Siihen jäi mun jäljen tekoni. Hyvä, että uskalsin hipsutella metsästä takaisin mammalaan. Teki mieli hypätä huutamaan kannon nokkaan, että "Aapuaaa! Tulukaa hakemaan mut täältä pois!"

Rönni sai kuitenkin käärmejäljestä mukavan janaharjoituksen, kun uskalsin ajaa sitä vain ensimmäiseen keppiin sakka. Ja sittenkin oli koko aika sellainen tunne, että se pyyttoni tulee kostamaan mulle, että menin herättämään sen päikkäreiltä.

Poppeli puolestaan harrasti 50 metriä ekstriimiä mökkireissulla! Tein sille kesän kolmannen jäljen - ja elämänsä ensimmäisen jäljen - metsään. Ei mitään makkara-askelia tai välipalkkoja. Sepä ajoikin sen tosi hyvin: kepillä haisteli, että "täällä on tällainen, jota mä aina kotona emännälle kuljettelen ja se antaa niistä aina namskaria... hmm... mitä tälle nyt tekis...." Tämän täytyi olla niitä onnenkantamoisia, ei se voi näin helposti mennä....

Ja jottei kaksijalkainen syrjäytyisi laumasta, niin pitihän sillekin yrittää jotain sirkushuveja keksiä . Eilen meillä oli sitten sellainen äiti-poika -päivä. Juupa, iskettiin pimennykset auton ikkunoihin. Koetteli molempien hermoja . Mutta siellä ne nyt pimentää kuplineen kaikkineen. Siis sehän on vain auto! Ihan sama, miltä se näyttää, kunhan homma toimii! Viisi ikkunaa teippalitiin ja säästöä tuli varmaan 400-500 eukkoa! Pistetään Popan lääkärirahastoon...

Illalla keskusteltiin siitä, että voiko tulla pyörimään olkkarin karvalankamatolle heti sen jälkeen, kun on yrittänyt kaivautua Kiinaan... Popan mielestä voi