Poppa Pendoliinosta on tullut vaarallinen vesipeto! Se hyökkää järvestä yllättäen patukan kimppuun ja jos se patukka sattuu olemaan vielä jonkun kädessä, niin: voi, voi  onks kellään laastaria? Poppa kun on vielä niitä ”puree, ei irroita” -miehiä.

 

Poppamies on oppinut hienosti uimaan koiraa sen jälkeen, kun se tajusi, että ne takatassutkin on kyllä aivan pakko kastella, jos meinaa saada patukan kroolatuksi sieltä järvestä. Silti sillä on joku ihme ylivertaisuusajatus itsestään. Poppaloora yrittää loikata suoraan rannalta siihen keskellä järveä pötköttelevään patukkaan kiinni. Siinähän käy tietenkin niin, että valtavan kenguruloikan jälkeen pikkumies sukeltaa uppeluksiin järvenpohjaan. Aina se on sieltä noussut pintaan ja urheasti jatkanut hakemaan aarrettaan, punaista patukkaansa.

 

Kaksijalkainen poikakin pamautti Rovaniemelle lusthin pittoon ihan tapojensa mukaisesti puskista . Kännykkääni oli tullut viesti, että ”olen parin tunnin kuluttua asemalla.” No, ei sitä voinut sinnekään jättää ja niin me nelijalkaisten poikien kanssa lähdettiin kaupunkireissulle velimiestä hakemaan. Ja sieltähän se tomautti tulemaan junan ovesta suurine kantamuksineen, joista perhovapa ja läppäri oli helppo tunnistaa. Mökillä paljastui, että isossa Ikean pussissa Roihin kulkeutui myös moottorisaha! Reipasta touhua äipän poijalta!

 

Jos Lapin Kansassa (paikallinen sanomalehti) on ihmetelty, että mikähän siellä Rovaniemen takametsissä mekkaloi, niin mehän siellä oltiin metsätöissä oikein porukalla. Römppänen luuli päässeensä taivaaseen, kun kaadettuja rankoja oli kaikkialla! Jestas se juoksutti niitä onnellisena ympäri metsää. Illalla ei tarvittu unitabuja – ei koirat, eivätkä ihmiset.

 

Poppamies on adoptoinut itsensä tyystin kaksijalkaiselle isoveikalle. Se tuntuu kovasti ihailevan veikan touhuista huokuvaa äijämeinkiä. Huvittavaa! Huomaa, että seuraavassa kuvassa on äijien tukat takana ja kaikki

 

Ajeltiin illalla poikien kanssa Rovaniemeltä takaisin tänne etelän lämpöön ja nyt väistellään puukkoja Pohjanmaalla. Täälläkin on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä: vaari on pamauttanut maasturin lunastuskuntoon ja päässyt siitä hyvästä maakuntalehden sivuille, mamma puolestaan pitää palolentokoneet aktiivisina polttelemalla roskia ja ajeluttamalla VPK:ta.

 

Kissis siivosi kaappejaan ja minä sain itselleni nahkatakin ja muuta ihanaa rompetta. Onni on omistaa nirso pikkusisko… kun ei voi pitää, jos on väärän värinen… vaan arvelkaapas voinko mä?

 

Poppamiehen tämänkertainen sairausloma jatkuu vielä viikon verran eli kohtapuolin selviää sen kohtalo. Kovasti olen yrittänyt pojan eteen töitä tehdä. Tuntuu, että lomasta huolimatta olen vieläkin aivan puhki Popan marraskuusta asti jatkuneista ontumisista ja leikkauksista. Joinakin synkkinä päivinä haaveilen tekeväni kalliokosket eli luovun koirista ja ostan moottoripyörän. Jääpi nähtäväksi…

Ja vielä lopuksi parit Römppäsliitelyt...